*hiljaista kirosanojen tulvaa*

Väsyttää, silmiä painaa mutta ei nukuta pätkääkään.

Tänään on taas se yö kun ei pysty nukkumaan vaikka haluaa. Ajatukset pyörii päässä ja tuhoaa tieltään kaiken. Nakertavat pikkuhiljaa persoonallisuuttani kunnes lopulta on vain tyhjät kuoret joita joku ulkopuolinen voima voi hallita mielinmäärin. Vie mennessään järjen ja sekoittaa todellisuuden mielikuvitukseen, uniin.

Epätodellinen olo, katsoo kelloa, miettii huomista, pohtii lääkäriä ja lomaa, toivoo että kaikki vaan loppuisi, naps.

Mikä helvetti tekee mun elämästä näin vaikean, miksi MIKÄÄN, MIKÄÄN ei mene kuten haluaisi, MIKÄÄN ei toimi kuten pitäisi. MIKÄÄN ei ole normaalia. Taidan olla friikki, joku muu pitää lankojani käsissään ja nauttii sielunsa kyllyydestä.

Huoh.

Helvettiä, tekee mieli lähteä pois...

Pitkästä aikaa ehtii tännekin kirjoittamaan. Aika hulinaa ollut viime ajat, mutta eipä ole ehtinyt puutumaankaan. =)

Saldoina mm. vihreä vyö, kurssin suoritustodistus, tapaamisia kavereiden kanssa ja sekalaista keskustelua menneistä, monta sataa kilometriä maantiellä sukua katsomassa jne jne. Harmittavinta on kun aikataulut menee pieleen, eikä muista edes kaikkea, lupaukset jää lunastamatta ja tärkeät kamut näkemättä. Mutta pitää vain kuitata joskus takaisin, jotenkin todistaa ettei olekkaan unohtanut vaikka siltä ehkä tuntuu.

Olisipa elämä aina tämmöistä, ilman niitä masentavia hetkiä.

Talvi tulee, hyvä niin. Tulee valoisaa ja raikasta. Vanha luonto jää lumen alle piiloon ja valmistuu uuteen tulevaan. Vähän kuin minäkin. =)

 Väsynyt, mutta varsin onnellinen olo.

Tuli taas pitkä työpäivä, liian pitkä. 12h tuntia päivässä on tarpeeksi, etenkin jos samaan aikaan käsketään olemaan poissa töistä ja pitämään vapaita. Onneksi sentään sai sentään jotain valmiiksikin, pitkästä aikaa.

Oli hyvät treenitkin illalla, yllärivieraana oli ykköskouluttaja Norjasta ja kyllä täytyy myöntää että homma näyttää iisiltä kun sen osaa, huh sentään mikä kokemus! Voi kyllä olla paikat kipeänä huomenna, sen verran tuli lenneltyä ja kolhittua itseään tänään. Parasta kaikessa on kuitenkin se, että joka kerta viihdyn paremmin, ennenkaikkea kun oppii tekemään edes jonkin asian "oikein". =)

Väsynyt, mutta hyvä fiilis

Eilinen olikin taas pitkä päivä, ehti nukkumaan vasta joskus puolenyön jälkeen. Parin viikon päästä olisi tasokoe, varmaan töppään sen liikaan itseluottamukseen, "hommat tuntuu niin helpoilta, kyllähän tää nyt multa onnistuu täydellisesti", toivottavasti niin ei tule käymään. Sen näkee sitten.

Tuntuu että eristäydyn hiljalleen muusta maailmasta, kuljen muiden mukana mutta kukaan ei noteeraa. Olisi mukava olla onnellinen, tuntea olonsa hyväksi, nauttia elämästä ja jakaa se jonkun kanssa. Olla "normaali", siinä mielessä mitä nyt semmoisen elämään kuuluukaan: ystäviä, sosiaalista kanssakäymistä, kuuntelevia ihmisiä, lähimmäisiä. Nyt on vain yksinäisyyttä, syyllistettyä kurjuutta.

Ehkä joku päivä. Joku kaunis, syksyinen päivä...

Tyhjyyttä.
Mitäänsanomattomuutta.
Turhuutta.
Kuin ostoskuitti ruokakassin pohjalla.

Taas se alkoi, päälle 40 vastaamatonta puhelua ja puolentusinaa tekstiviestiä joissa uhataan ilmoittaa kaikille "totuus kaikesta", mukaanlukien sukulaiseni. Kivaa, ehkä minä olen tämän ansainnut sitten, muiden hengissä pitämisen ja tukemisen, oman elämäni kustannuksella. Kaduttaa että edes yritin, olisi ollut parempi tyytyä potkitun rooliin vain.

Tätä se minun aavistus siis tiesi, liian rauhallista voidakseen jatkua pidempään.

Huono olo, heikottaa. Täytyy yrittää mennä nukkumaan että jaksaa huomiseen...

Paxa olo.